MediUutiset kertoi 21.1. eriarvoisuuden kasvusta Suomessa. Lehden mukaan eri sosiaaliryhmien ja tuloluokkien väliset terveyserot ovat voimistuneet 90-luvulta lähtien koko Suomessa. STM:n selvityksen mukaan terveyserot ovat olleet tiedossa jo 80-luvulta lähtien, mutta siitä huolimatta meillä ei ole yritetty kehittää terveyserojen kaventamistoimia likikään yhtä pontevasti kuin esimerkiksi Ruotsissa, Englannissa tai Hollannissa. Eroja kärjistävät tuloerojen kasvu, pienituloisten taloudellisen tilanteen heikkeneminen ja lapsiperheiden köyhyys.
Stakesin tutkija Hannele Palosuo kirjoitti Aikakauskirja Duodecimissa v. 2006, että toimihenkilöt pääsevät helpommin kuin työntekijät esimerkiksi sepelvaltimokirurgisiin toimenpiteisiin ja kaihileikkauksiin, ja suurituloiset potilaat saavat intensiivisintä akuutin sydäninfarktin hoitoa. Mielenterveyspalvelujen tarjonnassa on runsaasti sekä alueellista että taloudellista epäoikeudenmukaisuutta. Sinänsä tarpeellinen ja tehokas työterveyshuolto valitettavasti lisää eriarvoisuutta, koska sen kattavuus on huono lyhytaikaisissa tai tilapäisissä työsuhteissa olevien keskuudessa eikä sitä ole lainkaan tarjolla työelämän ulkopuolella oleville. Pitkäaikaissairastavuus on laskussa kaikissa muissa tuloryhmissä, paitsi alimmassa se on nousussa. Kun selvitettiin tulotason vaikutusta lääkäripalvelujen käyttöön, Suomi oli OECD-maiden vertailussa kaikkein eriarvoisimpien maiden joukossa yhdessä Yhdysvaltojen ja Portugalin kanssa.
Epätasa-arvoisuutta lisäävät käyttäjämaksut, jotka tulevat samansuuruisina kaikille ryhmille. Suomalaiset käyttäjämaksuosuudet ovat eurooppalaisittain suuret. Tätä epäkohtaa yritetään toki paikata maksukatolla, mutta se ei ole läheskään kattava järjestelmä; kaikki maksut eivät kerrytä maksukattoa.
Järjestelmän tulisi kattaa suurempi vastuu heikompiosaisista, esim. työttömistä ja pienituloisista, joiden sairastavuus ja terveyspalvelujen tarve on suurinta. Terveystarkastukset ja ennalta ehkäisevä terveysneuvonta eivät tavoita pienimpiä tuloluokkia tai niitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Aktiiviset ja hyvätuloiset menevät ja pääsevät lääkäriin, muut jäävät erilaisten maksukynnysten taakse potemaan ja sairastumaan.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti