Lukijan kommentti (Satakunnan Kansa 12.2.2011):
Pääkirjoitus ( SK 8.2.) peräänkuulutti ihmisten oman vastuun lisäämistä. Hyvinvointivaltio on haasteiden edessä: ihmiset ikääntyvät ja sairauksien määrä kasvaa. Hyvinvointivaltio on silti mahdollinen. Suomen pitkälti noudattamassa pohjoismaisessa yhteiskuntamallissakaan kaikkea ei tarjota valmiina. Aina osa hyvinvoinnista on yksilön omilla harteilla.
En hyväksy väitettä, että vaihtoehtoja on vain yksi: menojen leikkaukset. Se tarkoittaisi priorisointia takuuhoidon sijasta, omavastuiden lisäämistä ja tukien leikkaamista.
Palvelujen priorisointia on kehitettävä, mutta se on vaikeaa. On vaikea tehdä kattavia pelisääntöjä siitä, mitä jätetään hoitamatta. Potilaan taloudellisen omavastuun lisääminen sopii niille, joilla on varaa. Muut joutuisivat tinkimään palvelun tasosta; kohtalokkain seurauksin. Ei ole myöskään oikein vähentää sosiaalisia tukia, koska tuloerot ja sosiaaliluokkien väliset terveyserot ovat kasvaneet Suomessa merkittävästi. Köyhyys on tosiasiallisesti lisääntynyt. Yhteiskuntamme ei ole sellainen kuin miltä sen haluttaisiin näyttävän.
Resurssien rajallisuudesta puhuttaessa pulpahtaa aina esille ehdotus rajata itse aiheutetut sairaudet pois yhteiskunnan maksettavista. Samaan kategoriaan voi kuulua myös vaade ikäihmisten omaishoidon lisäämisestä. Oman vastuun lisääminen on kaunis periaate, mutta yhteiskunnan kokonaisvastuun kaataminen yhä enemmän yksilöiden tasolle voi lisätä eriarvoisuutta: vahvat pärjäävät ja heikot sortuvat. Ne joilla on varaa, saavat hoitoa ja ne joilla ei ole varaa palveluihin - ja jotka useimmin niitä tarvitsevat - jäävät vähemmälle.
Solidaarisessa yhteiskunnassa kannetaan toisten taakkoja mm. maksamalla veroja oman maksukyvyn mukaan. Se on oikeudenmukaista. Palvelujen turvaamiseksi on lisättävä kuntien ja valtion tuloja. Se tapahtuu verokertymää lisäämällä, ei vain odottamalla talouden kasvua. Lisäksi on voitava koota kuntien resursseja yhteen ja tehdä rahoitusrakenne laajapohjaisemmaksi. On perustettava kuntien, valtion ja KELA:n yhteisesti rahoittama maakunnallinen palvelujen ostamisesta huolehtiva ostopooli. Näin yksittäisen kunnan taloudellinen rasite kevenee ja kansalaiset pääsevät tasa-arvoisemmin palvelujen piiriin. Se on oikeudenmukaisuutta.
Esa Rintala
kansanedustajaehdokas (vihr.)
Pori
0 kommenttia:
Lähetä kommentti