Perussuomalaisten vaaliohjelmassa otetaan kantaa kehitysapuun otsakkeella ”Ratkaisut kehitysmaiden ongelmiin eivät suomalaisten kukkaroissa”. Otsake kuvaa hyvin asenteita ohjelman takana. Tekstissä pidetään ”suorastaan pöyristyttävänä, että eduskunta on korottanut kehitysapumäärärahoja myös tilanteessa, jossa kotimaamme talous on merkittävästi heikentynyt”.
Oikeassa perussuomalaiset voivat olla siinä, että epätasa-arvoisia valtarakenteita ylläpitävät ylikansalliset pääomapiirit ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF, kuten he asian toteavat. Olen samaa mieltä siitä, että näiden instanssien kehitysmaille antamien lainojen ehdot saattavat olla eräs merkittävimmistä esteistä oikeudenmukaisen yhteiskunnan kehittämisessä.
En kuitenkaan ymmärrä sitä, miksi suomalaisten olisi suljettava tällaisessa tilanteessa silmänsä, jotenkin kohautettava henkisesti voimattomina olkapäitään ja suljettava kukkaronsa. Vaaliohjelma toteaa, että ”kansojansa sortavat gebardihatut kiittävät”, kun hyväuskoiset suomalaiset edelleen avustavat heitä.
Meidän on tietenkin oltava vastuullisia ja aloitteellisia myös omien rajojemme ulkopuolella. Me voimme auttaa. Muunlainen asennoituminen on itsekkyyttä.
Suomen on täytettävä YK:n asettama 0.7 prosentin sitoumus kehitysyhteistyömäärärahojen tasosta vuoteen 2015 mennessä. Tämä on vastuullista toimintaa. Tällä saadaan parannetuksi kehitysmaiden terveysoloja ja koulutustasoa ja vähennetyksi köyhyyttä. Se on myös ennalta ehkäisevää turvallisuupolitiikkaa, joka lisää globaalia turvallisuutta. Väestönkasvun hidastaminen ja vaikka puhtaan veden hankkiminenkin tulevat ennaltaehkäisemään tulevaisuuden sotia ja väestön muuttoa maasta toiseen.
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa on todennut, että kehitysapu on tehokasta, vaikka kaikkia kehitysmaita köyhdyttäviä rakenteita, kuten länsimaiden kauppa- ja velkapolitiikkaa, ei ole onnistuttu poistamaan. Ei tietenkään pidä olla naiivi ja uskoa että pelkästään rahallisella avulla monimutkaiset ja pitkän historian omaavat ongelmat ratkeavat. Ei maailma tietenkään ole sellainen. Mutta asenne ”kehitysapumäärärahaa tulee leikata merkittävästi, ainakin 200 miljoonalla eurolla” on myös naiivia ja itsekästä. On ylipäätään naiivia asettaa vastakkain suomalaiset ja kehitysmaiden asukkaat. Jos odotamme hetkeä jolloin kansakuntamme olisi rikastunut niin, että se olisi todella valmis auttamaan muita, saamme todennäköisesti odottaa maailman loppuun asti.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti