Historian suuret tapahtumat voivat alkaa vyörytä arvaamatta. Arabimaissa toistetaan nyt samaa vääjäämätöntä tapahtumien ketjua kuin Itä-Euroopassa 80-luvun lopussa. Silloin ymmärsimme mistä oli kysymys, koska olimme nähneet kulissien taakse ja pääsimme näkemään miten ontto neuvostoihmisen idea oli. Nytkään yksinvaltiuksien hajoaminen yksi toisensa jälkeen ei tullut yllätyksenä, yllätys on ehkä tapahtumien vyöryn äkkiarvaamaton vauhti.
On mielenkiintoista, että arabivaltioista vain 2-3 on demokraattisesti hallittuja. Loput ovat enemmän tai vähemmän diktatuureja, joista pisimpään, 40 vuotta, lienee hallinnut Libyan Gaddafi. Jos Tunisian tammikuun vallankumous, tai ”jasmiinivallankumous”, todella lähetti dominoefektin liikkeelle, sitä voi pitää osin riippumattoman sosiaalisen median voittona. Nuoret, jotka ovat seuranneet aikaa ja tietävät demokraattisista vaihtoehdoista, ovat ottamassa valtaa käsiinsä. Pontimena on ollut maaseudun köyhyys, elintason romahtaminen ja työttömyys. Kuinka paljon öljytuotoista päätyy yhteiskunnan rakentamiseen? Ei juuri mitään. Vallankumouksessa onkin kysymys myös tämän öljypääöman uudelleenjaosta.
Ranskan vallankumous sai ruutia aikanaan juuri samoista lähtökohdista kuin nyt arabimaissa. Unohdettu ja köyhä kansa halusi oikeudenmukaisuutta ja yksinvaltiuden loppua.
Oikeudenmukaisen yhteiskunnan toivoisi leviävän kaikkialle, mutta rauhanomaisesti ja demokraattisia väyliä pitkin.
Vallankumouksen kiintereillä seuraa kuitenkin aina uuden terrorin haamu. Itä-Euroopassa se oli yltiökansallismielisyys ja veriset puhdistukset Balkanilla, Afganistanissa ja Iranissa se on ollut islamilainen terrori. Usein kun kosto saa vallan, sitä voi olla vaikea pysäyttää. Täytyy vain toivoa, että arabimaissa voittaa lopulta maltillinen, demokraattinen kehitys.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti