maanantai, 7. maaliskuuta 2011

Huumeiden käytön haittoja vähennettävä nopeasti

Tänään tiedotettiin siitä, että viranomaisten tietoon tuli viime vuonna ennätysmäärä erilaisia huumausainerikoksia. Poliisin ja tullin tietoon tulleiden huumausainerikosten määrä oli kasvanut edellisvuodesta 6-7 prosenttia.

Keskusrikospoliisin mukaan suunta on ollut nouseva 1990-luvulta asti. Vakavimpien eli törkeiden huumausainerikosten lukumäärä kasvoi noin 16 prosenttia ja niistä epäiltyjen henkilöiden määrä jopa noin kolmanneksen. Marihuanaa takavarikoitiin historian toiseksi suurin vuosittainen määrä, noin 80 kiloa. Synteettiset ja designhuumeet yleistyivät edelleen. Amfetamiini on säilyttänyt vahvan asemansa ja sen lisäksi Suomen markkinoille on tullut entistä enemmän metamfetamiinia sekä viime vuonna huuma-usaineeksi luokiteltua synteettistä MDPV:tä. Helsingin Sanomien mukaan huumausainekauppa on Suomessa suurelta osin ammattimaista ja järjestäy-tynyttä sekä kansainvälisesti kytkeytynyttä.

Maakunnissa, esimerkkinä Satakunta, trendi on sama. Poliisin mukaan erityisesti amfetamiinin käyttö maakunnassa on kovaa. Apteekeista myytävien ruiskuneulapakettien määrä kuvastaa tätä asiaa. Porissa myytiin edellisvuonna apteekeista yht. 9478 neulaa ja viime vuonna 12883 neulaa, kasvua oli siis 36%. Koko Satakunnassa v. 2009 myytiin 21518 neulaa ja v. 2010 27810 neulaa, kasvua 30%. Myynnin kasvu kuvastaa ennen kaikkea piikkiaineiden käytön lisääntymistä. Puhtaiden välineiden ostaminen on sinänsä hyvä asia, jotta ei käytettäisi likaisia ruiskuja ja neuloja eikä saataisi hepatiitti- ja hiv-tartuntoja. Silti myös hepatiitit leviävät. Satakunnassa C-hepatiittien määrät ovat kasvaneet: v. 2009 tapauksia oli Satakunnassa 23 ja viime vuonna jo 51. Koko maassa keskimäärin kasvu ei ole ollut näin suurta.

Huumeongelma on tietysti monisyinen. Vaikka emme saakaan huumeongelmaa lopetetuksi heti ja tänään, haittoja voidaan kuitenkin pyrkiä vähentämään nopeasti. Nyt jos koskaan tarvittaisiin piikkihuumeiden käyttäjille matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja, jossa voi vaihtaa käytetyt ruiskut ja neulat puhtaisiin (kysymys ei siis ole ruiskujen ja neulojen antamisesta vastikkeetta) sekä otettaisiin hiv - ja hepatiittikokeet ja annettaisiin terveysneuvontaa. Tällaisella lähestymistavalla on osoitettu olevan merkittävä haittoja vähentävä vaikutus. Se maksaa, mutta myös kasvava huumeiden käyttö maksaa.

0 kommenttia: