sunnuntai, 20. maaliskuuta 2011

Miksi täällä vielä nukutaan?

Vaihtoehtoiset energiamuodot eivät saa Suomessa kannatusta poliitikkojen, varsinkaan suurteollisuuteen kytköksissä olevien keskuudessa. Heidän mielestään ydinvoima on halpa ja yksinkertainen tapa tuottaa energiaa. Jos kansalaisilta kysytään, vastaus on toisenlainen. Tässä kuussa Aamulehden kyselyssä Japanin tapahtumat ovat saaneet lähes 40 prosenttia suomalaisista suhtautumaan ydinvoimaan entistä kielteisemmin. Puolet tutkimukseen vastanneista vastustaa ydinvoiman lisärakentamista viidennen ydinvoimalan jälkeen. Lisärakentamisen kannattajia on vain n. kolmannes.

Suurin syy ydinvoimauskoon lienee epätietoisuus uusiutuvan energian mahdollisuuksista. Uusiutuvien energialähteiden tutkimusyksikön professori Peter Lund Aalto-yliopistosta sanoo, että Suomessa ei välttämättä tarvita lainkaan lisäydinvoimaa tulevaisuudessa, vaan uusiutuvissa energiamuodoissa on runsaasti potentiaalia. Hänen mukaansa uusiutuvilla energialähteillä ratkaistaan ja tyydytetään energia- ja ilmastotavoitteet pitkälle 2020-luvulle. Jos mennään eteenpäin 2030-luvulle, niin siellä on edelleenkin suuria mahdollisuuksia lisätä uusiutuvien käyttöä. Jos hallitus pystyisi näkemään vähän pidemmälle tulevaisuuteen, ja käyttämään myös tätä pakettia hyväkseen pitkän aikavälin energiastrategiassaan, niin välttämättä lisäydinvoimaa ei tarvita, Lund sanoo. Näin on jo ajateltu muualla maailmassa. V. 2009 uusiutuvia käyttävien uusien voimaloiden kapasiteetti ylitti ydin- ja hiilivoimaloiden kapasiteetin! Suomessa ollaan hitaita heräämään.

Tiedetään, että uusiutuvat energiamuodot hakkaavat jo nyt ydinvoiman kustannustehokkuudessa. Riskien hallinnan vuoksi ydinvoimaloista tulee jättimäisen kalliita. Uusiutuvan energian hinta siihen verrattuna laskee maailmalla koko ajan. Kun tähän lisätään energiatehokkuuden lisääminen esim. rakentamisessa ja uusien tekniikoiden avulla, ydinenergia alkaa olla jo suhteettoman kallista. Lundin mukaan 10-15 vuoden aikana Suomessa on puolentoista OL 3 verran tehostamispotentiaalia. Ja se on paljon!

On selvää, että uusiutuviin panostaminen loisi uudet kotimarkkinat, joilla olisi paitsi laajalle leviävä kotimainen työllistävä vaikutus, myös vientipotentiaalia. Lundin mukaan tällainen suomalainen teknologia voisi luoda Suomessa 30 – 40 000 uutta työpaikkaa. Kyllä me sen työllisyyden tarvitsisimme!

Suomessa nukutaan ydinunta. Muu maailma heräsi jo aikaa sitten ja on kehityksessä meitä reippaasti edellä. Suomen etua tässä nyt ei ainakaan ajeta.

0 kommenttia: