Olemme alkaneet pitää itsestäänselvyyksinä monia asioita, vaikka emme tiedä mikä peruste niihin on. Esimerkkinä on luomutuotanto, jota pidetään tehottomana kustannusten ja huono tuottoisuuden vuoksi. Tuoreessa YK:n raportissa kuitenkin osoitetaan, että ruuan tuotanto voidaan jopa kaksinkertaistaa sananmukaisesti luonnon omilla keinoilla torjua tuholaiskasveja ja tuhohyönteisiä. Tutkituissa maissa tuotantokustannukset vähenivät ja sadon määrä jopa tuplaantui luomutuotantoon siirryttäessä.
Toinen myytti koskee uusiutuvan energian tehottomuutta. Muualla kuin Suomessa luotetaan uusiutuvaan energiaan. Euroopan uudesta sähköntuotantokapasiteetista 60 prosenttia perustuu uusiutuvaan energiaan, ja USA:ssakin yli 50 prosenttia. Uusiutuvaa energiaa käyttäviä laitoksia käynnistetään maailmalla useampien megawattien edestä kuin fossiilisia tai ydinvoimaa käyttäviä. Uusiutuvan energian tuotantokustannukset ovat jo nyt halvemmat kuin ydinvoiman ja tulevaisuudessa tämä ero vain korostuu. Ei ihme, että sadan suurimman suomalaisen ns. cleantech -yrityksen yhteenlaskettu liikevaihto oli 16 miljardia euroa eli yhtä paljon kuin paperiteollisuuden.
Kolmas myytti koskee ydinvoiman riskien hallintaa. Suomessa uskotaan, että kaikki riskit on otettu huomioon ja hallittavissa. Myös kaikissa maailman voimaloissa, jotka ovat joutuneet vaikeuksiin, näin luultiin. Kukaan ei kuitenkaan ymmärtänyt, että uhkatilanteet tulevat yhtä aikaa, jolloin niiden samanaikainen hallinta on mahdotonta. Japanissa se oli maanjäristys ja tsunami yhtä aikaa. Suomessa sen ei tarvitsisi olla kummempaa kuin sähkökatkos ja myrskyn nostama tulva laitosalueella. Tai paha öljyonnettomuus laitosalueen edustalla. Ei pidä kulkea laput silmillä, vaan pitää ottaa itse selvää asioista.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti